Ylipronaatio

Pronaatio on normaali ja välttämätön nilkan/jalan joustoliike, joka on tärkeä osa kehon iskunvaimennusmekanismia. Liiallisesta joustosta, eli ylipronaatiosta, voi kuitenkin aiheutua ongelmia. Tällöin jalan holvikaaret joustavat liikaa ja nilkka kiertyy sisään. Alulle panevana tekijänä tässä voi olla esim. jalkaterän tai lantion liikehallinnan häiriöt. Ylipronaatiosta aiheutuu nivelketjua (ns. kineettistä ketjua) pitkin koko alaraajaan normaalia korostuneempi sisäkierto askelluksen tukivaiheessa. Tuloksena voi olla esim. polvien ”pihti”-asennon korostuminen. Ylempänä alaraajassa korostunut sisäkierto häiritsee lonkan, lantion ja alaselän alueen lihasten ja sidekudosten toimintaa, mikä puolestaan heijastuu helposti ylemmäs kehoon.

Nivelketju toimii myös päinvastoin, eli ylipronaation merkittävin syy voi joskus olla nimenomaan lantion ja keskivartalon tukilihasten heikkous ja/tai kontrollin puute, minkä seurauksena vartalon paino ei ohjaudu askeltaessa oikeassa suunnassa oikeille rakenteille. Tällöin voi nilkan ja jalkaterän sisäpuolisiin sidekudoksiin kohdistua jokaisella askelella normaalia suurempi venyttävä voima. Tämän jatkuessa vuosia, on tuloksena ylipronatoiva jalka. Ylipronaatiolla voi siis olla kauaskantoiset seuraukset alaraajan, lantion ja selän alueella. Oireet voivat vaihdella lihas-, nivel- ja sidekudosperäisistä kivuista hermokipuihin.

Ylipronaatiosta johtuvien ongelmien ja ylipronaatioon johtavien syiden hoidossa liikehallinnan harjoittaminen, tukilihasten vahvistaminen ja lihaskireyksien hoito on tärkeää. Virheasentojen korjaamisessa voidaan käyttää tarvittaessa yksilöllisiä tukipohjallisia.

 

Alipronaatio

Alipronaatiossa riittävää jalan joustoa ja kehon iskunvaimennusta ei tapahdu. Kudokset saattavat tällöin alkaa oireilla. Askeltaessa jalan iskeytyessä maahan voima tavallaan ”iskee läpi” ylös nivelketjua pitkin. Alipronaation aiheuttamat oireet voivat ilmetä samoilla alueilla, myös samankaltaisina, kuin ylipronaatiossa. Syynä alipronaatioon voi olla esim. jäykkärakenteinen, korkeakaarinen jalka, jalan/nilkan vamman jälkitila tai nivelten lukkotila.

Jalan ja nilkan rakenteiden käsittelyllä vapautetaan rajoittunutta liikettä. Kireiden lihasten venytys pienentää ylimääräistä painetta jalan alueelta. Lihastasapainon parantaminen harjoittein ja tarvittaessa jalan virheasentojen korjaaminen yksilöllisillä tukipohjallisilla ovat myös tärkeitä hoidon osa-alueita.